Metsästys käyttölinjaisella spanielilla

Käyttölinjaiset spanielit ovat monipuolisia metsästyskoiria, joiden kanssa voi metsästää lähes kaikkea syötävää pienriistaa. Tyypillistä spanielin kanssa metsästettävää riistaa ovat kanalinnut, lehtokurppa, rusakko, metsäjänis, sorsalinnut sekä kyyhkyt. Spanieli sopiikin erityisen hyvin aktiiviselle metsästäjälle, joka haluaa metsästää monenlaista riistaa vaihtelevissa maastoissa.

Ensisijaisesti spanielin tehtävänä on ajaa riistaa liikkeelle haulikkohollin sisäpuolelta, niin että liikkeelle saatu riista on aina koiran ohjaajan pudotettavissa. Etäisyys ohjaajasta riippuu siten maaston peitteisyydestä ja metsästettävästä riistasta. Rodunomaisen, aktiivisen metsästystavan lisäksi spanielista saa toimivan kumppanin erilaisiin passimetsästysmuotoihin, esimerkiksi kyyhkyjahtiin. Mikäli suurin osa tai lähes kaikki harjoitetusta metsästyksestä perustuu passitukseen, lienee käyttölinjainen noutaja kuitenkin soveltuvampi valinta.

Tyypillinen metsästystapahtuma spanielin kanssa sisältää seuraavan toimintaketjun: haku-ylösajo-pysähtyminen-laukaus-nouto. Tässä yhteydessä haku tarkoittaa elävän riistan etsimistä maastosta. Ylösajo puolestaan tarkoittaa riistan pakottamista joko liikkeelle tai lentoon. Nouto tarkoittaa ammutun riistan etsimistä ja kantamista ohjaajalle käteen.

HAKU

Hakiessaan spanieli pyrkii löytämään riistaa ja ajamaan sen liikkelle ammuttavaksi. Ajatuksen tasolla haku jaetaan kahteen osaan: hakukuvioon eli siihen miten koira peittää ja käsittelee maastoa sekä “maaston metsästämiseen” eli siihen miltä korkeudelta, mistä ja miten koira etsii riistan hajua. Spanielin tyypillinen tapa liikkua hakiessa on niska selkälinjan korkeudella jolloin se hakee maasta ilmaan nousevaa hajua mutta kykenee olemaan tietoinen ilmassa leijuvasta riistan kehon hajusta. Spanielin rotutyypillistä tapaa liikkua metsästäessään kutsutaan tyyliksi. Toisin kuin esimerkiksi englantilaisilla kanakoirilla, spanielin tyyli metsästää ei ole yläpäinen, eli koiran ei ole tarkoitus juosta pää pystyssä vainua tuulesta hakien. Hakukuvio on suurelta osin opittua toimintaa, mutta koiran tapa etsiä hajua maastosta tulee lähes täysin koiran perimästä.

Springerspanieliin verrattuna cockerspanielin tapa liikkua maastossa on hieman eläväisempi ja yksityiskohtaisempi kuin springerillä. Cockerspanielit etenevät usein hieman kiemurrellen maastossa, tyypillistä on potentiaalisten riistan piilopaikkojen tutkiminen hieman perusteellisemmin springerspanieliin verrattuna. Ero kuvastaa rotujen keskimääräistä temperamentti eroa; cockerspanielit ovat keskimäärin erityisen iloisia ja eläväisiä koiria. Lievästä tyylierosta huolimatta hakukuvio suhteessa maastoon on molemmilla roduilla ideaalitapauksessa samanlainen. Cockerin työskentelytavan kutsuminen pyöriväksi on johtanut Suomessa harhakäsitykseen jonka mukaan cockerin hakukuvion tulisi olla pyörivä. Edelleen näkee koiria joilla ei ole säännönmukaista, maastonpeittävää hakukuviota, koska niille ei ole sitä edes yritetty opettaa.

Hajujen maailma ja tuulen käyttö / Vainuolosuhteet / Ilmavainu ja maavainu

Kennelmaailmassa erotellaan kaksi eri tapaa vainuta riistaa. Yleisesti puhumme ilmavainusta ja maavainusta. Tässä luokittelussa ilmavainulla tarkoitetaan koiran tapaa hakea hajua ilmasta ja maavainulla puolestaan maasta haettavaa vainua. Jaottelu on karkea, epätarkka ja tarkoittaa esimerkiksi ajokoiramaailmassa eri asiaa kuin lintukoirien maailmassa.

Yleisen käsityksen mukaan haju leviää ikäänkuin kuin savu, tuulen suuntaisesti siten että etäisyyden kasvaessa varsinaiseen hajunlähteeseen on mahdollista paikallistaa suunta, mutta ei esimerkiksi tarkkaa sijaintia. Ajatuksen tasolla voimme siis erotella riistan kehon vainuamisen ja varsinaisen ilmavainun joka kertoo jossain lähistöllä olevan riistaeläimen. Näiden lisäksi riistaeläimet jättävät maajäljen, joka sekin oikeastaan haihtuu ylöspäin, toisinsanoen haisee jossain määrin ilmassa suoraan jäljen yläpuolella tai sivutuulessa hieman jäljen sivussa.

Käytännön esimerkkinä toimii mustikkamättäillä ruokaileva teeri, joka kesken kaiken havaitsee lähimaastossa riistaa etsivän koiran. Ensin se nostaa päätään hieman ylemmäs nähdäkseen lähestyvän uhan, seuraavaksi painaa niskan kyyryyn ja ottaa jalat alleen. Hetken sivummalle siirryttyään teeri painautuu tiukasti maata vasten jäädäkseen piiloon kuuntelemaan mihin tilanne kehittyy. Sen kehosta vapautuu ilmaan hajua joka leviää ja laimenee, joten etäisyyden kasvaessa riittävän suureksi teeren tarkkaa sijaintia on mahdotonta selvittää. Toisaalta teeri jättää jälkeensä hajuvanan maahan ja ympäröivään aluskasvillisuuteen. Tämäkin jälkivana nousee maasta ylöspäin, ikäänkuin haihtumalla ja ajankuluessa laimenee. Koiran näkökulmasta teerellä on siis kehon haju (linnun tarkka sijainti), ilmassa kenties kauaskin leijaileva haju (jossain tuolla suunnassa on lintu), maajäljestä nouseva haju sekä suora maajälki.

Rotutyypillisesti toimiva spanieli hakee ensisijaisesti riistan kehon hajua ja huomioi maajäljestä ilmaan nousevat tuoksut. Maajäljen huomioimista kutsutaan hajun merkkaamiseksi, kuumaan hajuun törmätessä koiran kehonkieli muuttuu, tunnelma ikäänkuin sähköistyy ja opitun hakukuvion säännönmukaisuus hieman rikkoontuu. Hyvin usein tilanteen lämmetessä koira nostaa päätään hieman ylemmäs, tarkentaakseen ilmasta riistan olinpaikan. Kun koira saa vainun riistan kehon hajusta, seuraa röyhkeä ja räväkkä ylösajo. Kaukaa ilmassa leijaileva haju, niin sanottu puhdas ilmavainu, ei ole varsinaisesti spanieleiden vahvuus vaikka ne tietyissä olosuhteissa pyrkivät sitäkin käyttämään.

Ampumatilaisuuteen useimmiten päädytään juuri siten, että koira merkkaa maasta nousevat hajut ja niiden suunnat joten ohjaajakin osaa päättää kulkusuunnan oikein. Jossain vaiheessa koira nostaa nenänsä ylös, saa vainun teeren kehosta, ymmärtää sen piilopaikan tarkasti ja pakottaa linnun siivilleen. Linnun jättämistä hajuvanoista spanieli yleisimmin hyödyntää kasvillisuuteen jäänyttä ja kenties maasta ilmaan nousevaa hajua, sekä juuri ennen ylösajoa linnun kehon hajua. Haun yhteydessä suoraan maajälkeen takertuminen on karkea virhe, joka yleensä johtaa ampumatilaisuuden menettämiseen. Joko riista karkoittuu omia aikojaan koiran vastakkaiselta puolelta, koiran vielä haistellessa maajälkiä, tai koira karkaa jäljen vetämänä liian kauas.

Siinu näyttää mallia isännän viennistä linnulle

Vertailun vuoksi: hyvä seisova koira ottaa kaukaa tuulesta varsinaisen ilmavainun, optimi olosuhteissa kenties satojen metrien päästä, selvittää nenänsä avulla suunnan alueelle jossa riista lymyilee ja siirtyy hajun perässä oikealle alueelle. Saatuaan käsityksen linnun kehon hajusta alkaa koiran ja linnun välinen peli, joka toivon mukaan päätyy seisontaan. Seisoja käyttäisi siis samassa tilanteessa todennäköisemmin hyväkseen puhtaasti ilmavainua – ensin paikallistaakseen alueen ja sen jälkeen linnun kehon hajun, joka laukaisee sillä seisontakynnyksen. Oma-aloitteinen pysähtyminen linnun löytyessä mahdollistaa seisoville koirille laajemman hakualueen. Kääntöpuolena alueen hakeminen on epätarkempaa kuin spanielilla ja seisojat ovat tietyssä määrin riippuvaisempia hyvistä vainuolosuhteista. Seisoja onkin vahvimmillaan maastossa, jossa haju liikkuu suhteellisen hyvin ja riistatiheys on harvahko. Spanieli puolestaan on parhaimmillaan maastoissa ja paikoissa, joissa haju ei leviä kovin tehokkaasti ja riistatiheys on vähintään kohtuullinen.

HAKUKUVIO:

Spanielin kanssa metsästäessä haulikkoholli määrittelee rajat sille kuinka kauas ohjaajasta hakukuvio saa ulottua. Haun tulee kattaa maasto, eli haettava alue, mahdollisimman tarkasti. Haulikkoholli ei ole vakiomääre vaan se, kuinka kauas koiran voi päästää, riippuu maastosta ja jahdattavasta saaliseläimestä. Siihen, minkälaisella kuviolla koiran tulee maastoa peittää, vaikuttavat maaston muodot ja tuulen suunta.

Esimerkkejä

Vastatuuli metsämaastossa; Säännöllinen sik-sak kuvio

Myötätuuli metsämaastossa: Pisto toiselta laidalta kaarevalla luovilla eteen, parilla-kolmella luovilla takaisin ohjaajan lähelle.

Myötuuli haku peltoalueella ojanpiennarta haettaessa on hieman säännönmukaisempi, pisto eteen ja siksakkia takaisin ohjaajan luokse.

Ylösajon jälkeen spanielin pitää pysähtyä joko istumaan, seisomaan tai makaamaan. Pysähtyminen ylösajon jälkeen mahdollistaa ohjaajalle turvallisen riistalaukauksen, erityisesti rusakkojen ja metsäjänisten tapauksessa.

Nouto

Noudossa koira etsii kuolleen tai haavoittuneen riistaeläimen ja tuo sen ohjaajalle ehjänä käteen. Nouto tapahtuu mieluiten käskystä, ei oma-aloitteisesti. Suurin osa noudoista jotka koira suorittaa ylösajon jälkeen ovat suoraviivaisia ja helppoja. Koira yleensä näkee pudotuksen tai ainakin sen suunnan ja noutomatka on suhteellisen lyhyt. Passimetsästyksessä tai kaverin ampuessa sivusta matkat saattavat kasvaa ja noudot vaikeutua huomattavasti. Spanieli ei saa purra noudettavaa riistaa ja niin sanottu pehmeä suu, jolla viitataan siis koiraan kykyyn ja haluun kantaa riistaa vahingoittamatta sitä mitenkään, on jalostuksellisesti erittäin tärkeä ominaisuus. Spanielit ovat innokkaina noutajina yleensä helppoja koulutettavia noudon suhteen, joten niiden noutokoulutuksen voi halutessaan viedä hyvin korkealle tasolle.

Särö näyttää mallia teeren noudolla